Blue Origin-rakettifirmassa töissä oleva teksasilainen Matt on käyttänyt GPT4:sta sekä SVB-pankin riskienhallinan simulointiin että fiktiivisen softan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Molemmat näistä blogipostauksista ovat kiinnostavia.
Tekoäly riskienhallinnassa
SVB-tapauksessa hyvin suoraviivaiset kysymykset johtivat pankkialan ulkopuolisen näkökulmasta ihan realistiseen ja vieläpä priorisoituun, riskianalyysiin. Johtopäätökset ovat hyvin samanlaisia, kuin alan ammattilaisten mediassa esittämät siitä huolimatta, että mallin tiedot ovat viime syksyltä. Tuntuu hullunrohkealta, että pankin johto ei aikanaan näin toiminut.
[SIVUHUOMIO JOURNALISMISTA: Jos olisin toimittaja, simuloisin jokaisen haastattelun aina ensin GPT4:n kanssa, jotta olisin paremmin valmistautunut tilanteeseen elävän asiantuntijan tai johtajan kanssa.]
GPT ohjelmistoarkkitehtinä
Ohjelmistopuolella blogipostauksessa kuvattu työ oli vaativampaa, sillä tavoitteena oli yksityiskohtaisempi toteutus. Ehdotus on monista kohdista rikki tavalla, jossa alaa osaamattoman käsissä lopputulosta ei olisi syntynyt tai siitä olisi tullut kohtuuttoman hidas ja kallis.
Toisaalta blogipostaus avaa silmiä sille, että jatkossa kehittäjien kyky arkkitehtuurityöhön ja arkkitehtien kyky tuottaa ajettavaa koodia myös vieraissa ympäristöissä paranee. Lisäksi Amazonin AWS on sellainen viidakko palveluja, että GPT:n päällepäin luontevat ehdotukset säästävät valtavasti aikaa, jos alusta ei ole tuttu.
Valkokaulustyö on nopean murroksen kohteena ja saa nähdä, mitä tästä vielä seuraa. Oma näkemykseni on, että hallinnon osuus vähenee selvästi ja nykyinen tapamme johtaa työtä tuntuu jatkossa aikansa eläneeltä.
Tekeminen ei tekoälyllä lopu, mutta hallinto muuttuu pian täysin.
#aws #riskienhallinta #arkkitehtuuri #ohjelmistokehitys #tulevaisuus
Vastaa